Noin 45 metrin korkeudessa, kolmijalan jalat epävarmasti nojautuneina kiviseen ulokkeeseen, jota ei ole tarkoitettu tällaisiin tarkoituksiin, otan yhden suosikkikuvistani Wrocławista. Alapuolellani torialue avautuu silmille tyypillisine punaisine kattoineen. Seison kapealla kivisillalla, joka yhdistää Pyhän Maria Magdaleenan kirkon kaksi tornia. Paikallisille se tunnetaan Katuvien sillana, mutta kaikille muille se on Noitien silta.
Noitien sillan synkkä legenda
Silta rakennettiin 1400-luvulla, ja legendan mukaan sen korkeudelle sekä kapealle, vaarallisen kaiteettomalle kävelytielle oli alun perin tarkoitettu tavallista siltaa synkempi käyttötarkoitus. Silta rakennettiin keskiajalla, jolloin noituussyytökset olivat yleisiä Euroopassa. Wrocławissa noituudesta syytetyt naiset – yleensä iäkkäät, naimattomat naiset – pakotettiin kävelemään sillan reunaa pitkin, jotta heidän syyllisyytensä tai syyttömyytensä voitiin selvittää. Jos syytetty noita onnistui kulkemaan huimaavan reitin, se oli ilmeinen todiste hänen syyllisyydestään, sillä hänen oli täytynyt saada apua paholaiselta päästäkseen yli. Tällöin hänet poltettiin elävältä. Jos hän kuitenkin putosi – putoaminen, joka oli varmasti kohtalokas – hänet todettiin syyttömäksi. Mitä tahansa tapahtuikin, syytetyn noidan ”oikeudenkäynti” johti hänen kuolemaansa. Joka kerta, kun olen ylittänyt tämän sillan, olen asettanut omat jalkani tuolle kapealle reunalle, katsellut 45 metriä alapuolellani olevaa maata ja tuntenut pienen värinän selkärankaani pitkin.
On kuitenkin olemassa hieman lempeämpi, vähemmän kammottava versio sillan tarinasta, joka on painettu opastauluille ja esitetty matkailijoille. Sillan historian miellyttävämmässä versiossa isänsä kiroama turhamainen tyttö nimeltä Tekla tuomittiin lakaamaan siltaa ikuisesti. Tekla pelastui kohtalostaan, kun hyväsydäminen noita puuttui asiaan. Paikallisen perimätiedon mukaan äidit toivat aikoinaan kurittomia tyttäriään sillalle varoituksena, opetuksena siitä, mitä tapahtuu naisille, jotka uhmaavat odotuksia.
Pronssinen noita, kuvattu hämärässä
Nyt tätä aikoinaan synkkää siltaa koristaa Disney-tyylinen pronssinen noita ja hänen kissansa; he eivät näytä lainkaan uhkaavilta. Sen sijaan noita on yhtä hyväntahtoinen kuin kaupungin kuuluisat kääpiöt, ja kääpiöiden tavoin noita ja hänen kissansa kiiltävät vuosikymmenten aikana lasten käsien kosketuksesta.
Olen saapunut sillalle hämärän laskeutuessa, mikä on suosikkiaikani kaupungin valokuvaamiseen. Päivän viimeiset kävijät ovat jo palanneet alas, ja noidan jalkoihin jättämänsä kolikkokasa kiiltää päivän viimeisissä auringonsäteissä. Kun väkijoukko on hajaantunut, on helppo tuntea pientä surua ajatellessaan sillan traagista menneisyyttä. Mutta katsellessani rakastamaani kaupunkia tunsin vain syvää kiintymystäni Wrocławiin ja sen asukkaisiin, pronssiset mukaan lukien.
