En kyllästy koskaan kuvaamaan Wrocławin yliopistoa. Vaikka jotkut yliopistot näyttävät steriileiltä ja virallisilta, Wrocławin yliopisto ei ole lainkaan sellainen; se ei näytä paikalta, jossa on vain luentosaleja ja kirjaston sakkomaksuja. Siinä on hieman maaginen tunnelma, kuin teatterilavasteessa: vaalea, koristeellinen julkisivu, torni ja ikkunarivit, jotka muuttuvat yksi kerrallaan kultaisiksi, kun joku muistaa sytyttää lampun. Kehystän kuvan matalalta, niin että kuvan reunalla näkyy puiden oksien reunus. Joki kuljettaa noiden kauniiden rakennusten heijastuksia minua kohti pitkinä, aaltoilevina nauhoina.
Slodowa-saari, opiskelijoiden paratiisi
Todellinen aihe ei kuitenkaan ole pelkästään rakennukset, vaan saari itsessään. Saari on jo pitkään ollut opiskelijoiden paratiisi, ja huhtikuusta lokakuuhun se täyttyy lähes joka ilta opiskelijoista, jotka ovat hylänneet työpöytänsä Slodowa-saaren nurmikon hyväksi. He saapuvat pareittain ja ryhmissä, peitot kainalossa, ja joku kantaa mukanaan laatikollista olutta, joka on ostettu sillan vieressä olevasta kioskista. Saari on tullut paikallisesti kuuluisaksi, koska alkoholin julkinen nauttiminen on kielletty Puolassa, mutta saarella poliisi jättää heidät useimmiten rauhaan. Niinpä hämärän laskeutuessa saapuvat opiskelijat eivät tule varsinaisesti maiseman vuoksi; he tulevat, koska kaikki muutkin ovat siellä ja koska kaupungin muissa osissa voimassa olevat säännöt eivät aivan päde saarella. He tulevat peittoineen ja oluineen, koska Slodowa-saari on paikka, jossa suurin osa heidän opiskeluelämästään tapahtuu – se osa, jota ei löydy opetussuunnitelmasta eikä käsitellä missään tentissä.
Tämä on paikka, johon Daria ja minä tapasimme tulla; itse asiassa se oli yksi suosikkipaikoistamme kaupungissa, joten se on aina erityinen. Tulen tänne aina, kun olen Wrocławissa, ja yleensä samaan aikaan päivästä. Tulen hämärän laskeutuessa, kun aurinko on jo matalalla ja joki, johon yliopiston valot heijastuvat, on kultainen ja aaltoileva kuin vasaroitu kuparilevy. Joen toisella puolella yliopiston barokkityylinen torni kimaltelee alkuillan sinisessä valossa.
Yliopiston valokuvaaminen hämärässä
Asetin kolmijalan saaren länsipään nurmikolle, jossa maa laskeutuu kohti jokea. Takanaani opiskelijaryhmät ovat kokoontuneet tiiviisti yhteen, heidän kasvonsa valaistuina puhelimien valoilla. Yksi pariskunta istuu hieman erillään muista, jalat roikkuen aivan veden yläpuolella. Kukaan ei katsele yliopistoa. Se on selvästi Wrocławin eniten valokuvattu rakennus, mutta täällä, saarella, jota opiskelijat väliaikaisesti asuttavat, sen sisällä opiskelevat nuoret ovat kääntäneet sille selkänsä ja keskittyvät sen sijaan laitteisiinsa.
Kun päivänvalon viimeiset säteet hiipuvat, yliopiston heijastus alkaa syventyä rikkaaksi pronssiksi ja veden toisella puolella olevat ikkunat muuttuvat kultaisista valkoisiksi, kun ikkunavalot syttyvät. Mietin näitä muutoksia: arkkitehtuurin antautumista tunnelmalle ja historian väistymistä nykyhetken tieltä. Se on yksi syy siihen, miksi palaan yhä uudelleen tähän paikkaan ja asetan kamerani tälle samalle nurmikolle.











