Kun näkee kuvan Kotorinlahdesta, joka on otettu yläpuolella sijaitsevilta vuorilta käsin, ei voi olla haaveilematta tästä paikasta. Montenegron Kotor oli Nicolle valokuvausunelma ainakin kahden vuoden ajan, mutta matka Berliinistä sinne tuntui aina niin pitkältä, koska hyviä lentoyhteyksiä ei ollut.
Näin oli siihen asti, kunnes päätimme viettää uudenvuoden Podgoricassa, joka sijaitsee vain 65 kilometrin ajomatkan päässä Kotorista – emme voineet jättää tätä tilaisuutta väliin.
Vuoden 2017 ensimmäisenä päivänä lähdimme Podgoricasta kohti Kotoria. Koska 1. tammikuuta Kotoriin kulkevia busseja oli harvassa, otimme taksin.
Se osoittautui erinomaiseksi ajatukseksi, sillä sää oli aivan täydellinen, ja noin kahden tunnin ajan meillä oli aikaa ihailla maisemaa, jossa tummanvihreät laaksot ja mustat vuoret (joista nimi ”Montenegro” on peräisin) vuorottelivat.
Vuorten huipuilla leijui vain muutama pörröinen pilvi, ja meistä tuntui, että ne näyttivät väsyneiltä edellisen illan juhlien jälkeen. Sydämenlyönnit kiihtyivät muutaman kerran, kun kuljettaja teki 180 asteen käännöksiä, ja saimme nähdä jyrkänteen ja turkoosinvärisen meren, vaikkakin vain hetken ajan.
Etelä-Euroopan vuono
Kun saavuimme Kotoriin, jännityksestä verenpaineemme nousi entisestään. Adrianmerta ei näkynyt rannalta. Tässä Montenegron osassa meri ulottuu syvälle maalle ja vuorille, muodostaen rian – veden alle jääneen jokikanjonin, joka näyttää vuonolta – Boka Kotorskan tämän alueen kielellä.
Vesi oli turkoosia, mikä muodosti jyrkän kontrastin yläpuolella kohoaviin kallioihin – Orjeniin ja Lovćeniin, jotka tästä näkökulmasta näyttivät sulkevan lahden. Takanamme valkoiset kaupungin rakennukset erottuivat selvästi tummista vuorista, jotka kohoivat pienten vaaleiden rakennusten yläpuolelle.
Laskevan auringon lämpimässä valossa näkyi Kotorin muinainen linnoitus, joka oli tuohon aikaan niin rauhallinen ja autio.
Kissojen kaupunki
Jätimme matkatavaramme pakkaamatta Airbnb-asuntoomme, otimme kameran ja muutaman pizzapalan mukaan ja lähdimme ottamaan kuvia ennen yön tuloa. Se oli hyvä alku uudelle vuodelle! Muutaman tunnin kävelyn jälkeen huomasimme, että Kotor on varsin näyttävä paikka myös yöllä.
Koko kaupungin katukivi oli peitetty valkoisilla mukulakivillä, jotka ilta-ilman kostuttamina heijastivat valoa niin, että koko kaupunki näytti olevan marmoria. Matkamuistomyymälöissä näimme postikortteja, joissa oli ”Kotorin kissoja”. Aluksi luulimme, että nimi johtui kivistä (puolaksi ”katukivet” tarkoittaa ”kissakiviä”), mutta sitten kun katsoimme alas, näimme kaduilla juoksevan paljon kaikenmuotoisia, -kokoisia ja -värisiä kissoja, jotka naukuivat äänekkäästi. Se oli todellinen kissakaupunki!
Kotorin vanhakaupunki ja venetsialainen linnoitus Unescon maailmanperintökohteina
Kotor on Unescon maailmanperintökohde – samoin kuin Kotorin vanhakaupunki ja venetsialainen linnoitus St. Johnsin kukkulalla. Itse vanhakaupunki on pieni (Wikipedia-tietojen mukaan 961 asukasta), mutta siellä voi eksyä helposti. Yhdestä asiasta voi kuitenkin olla varma: kun luulet eksyneesi, päädyt aina lopulta takaisin Pyhän Tryfonin katedraalin aukiolle, joka on roomalaiskatolisen hiippakunnan keskus.
Katedraali rakennettiin vuonna 1166, ja se on yksi Kotorin koristeellisimmista keskiaikaisista rakennuksista. Se sijaitsee lähes kaupungin keskustassa, ja on vaikuttavaa nähdä, kuinka sen valkoiset seinät erottuvat taustalla kohoavista vuorista. Tämän katedraalin lisäksi Nico piti Kotorin Meriportin ja Jokiportin arkkitehtuurista – ne ovat osa kaupungin linnoitusta, joka juontaa juurensa 800-luvulta. Hän piti niistä niin paljon, että heräsi ennen auringonnousua ikuistaakseen ne ”sinisellä tunnilla”, kun kaupunki vielä nukkuu.
Käynti Kotorissa talvella
Talvi on sopiva aika vierailla Kotorissa, sillä risteilyaluksilla saapuvia matkailijoita ei ole liikaa. Pystyimme nauttimaan kaupungista ilman, että jouduimme tunkeutumaan väkijoukkojen läpi. Se oli myös hyvä tilaisuus Nicolle ottaa valokuvia, joissa ei näkynyt ihmisiä. Heti kun päätimme kiivetä kaupungin yläpuolella sijaitsevaan venetsialaislinnoitukseen, huomasimme kuitenkin, ettemme olleet ainoat ulkomaalaiset paikalla, ja meistä tuntui, että kaikki tulevat Kotoriin, ohittavat kaupungin ja menevät katsomaan linnoitusta.
Venetsialainen linnoitus Pyhän Johanneksen kukkulalla
Vietimme melkein koko päivän Saint Johnin kukkulalla, jossa linnoitus sijaitsee. Kävelimme ylös ja alas etsien täydellistä kuvakulmaa, hengästyneinä koko ajan, ihastellen näkymää, jossa kaupungin punaiset katot levittäytyivät jalkojemme juureen, lahden turkoosi vesi loisti ja vaarallisilta näyttävät tummat vuoret kohoivat yläpuolellamme.
Pyhän Johanneksen kukkulalla sijaitseva Kotorin linnoitus yhdistää illyrialaisen, bysanttilaisen ja venetsialaisen arkkitehtuurin tyylejä. Linnoituksen rakennutti 500-luvulla keisari Justinianus I. Rakennustyöt saatiin kuitenkin päätökseen vasta venetsialaisaikana, kun kaupunki joutui Venetsian hallintaan. Nykyään linnoituksen rauniot ovat ainoat jäänteet sen loistosta, mutta ne ovat silti henkeäsalpaavia, eikä vain siksi, että niiden näkemiseksi täytyy kiivetä satoja jyrkkiä portaita. Pelkästään sinne kiipeäminen oli adrenaliinipotku, sillä portaat eivät ole kaikkialla kunnolla kunnostettuja, ja toisinaan näkymä oli suoraan jalkojemme alla.
Seikkailu Kotorin linnoituksissa ennen kunnostustöiden alkamista
Kotorin linnoitukset tuhoutuivat pahoin maanjäristyksissä, joista viimeisin tapahtui vuonna 1969. Samana vuonna ne lisättiin Unescon vaarantuneiden maailmanperintökohteiden luetteloon. Vaikka restaurointi toteutettiin vuonna 2003, se tehtiin pääasiassa kaupungin puolella. Ylälinnoituksessa näkyy edelleen ajan, eroosion ja maanjäristysten jälkiä – joten kun olet siellä, varo askeleitasi! Löysimme kuitenkin näistä säilyttämättömistä raunioista eräänlaista melankolista kauneutta. Olimme siis lopulta hyvin iloisia nähdessämme sen niin villinä, ennen kuin restaurointi muuttaa sen ulkonäköä.
Voit kertoa Kotorin historiasta ja kuvata sen ulkonäköä, mutta sanat eivät aina riitä. Lopulta, nähtyään Nicon kameralla otetut kuvat, Daria luopui ajatuksesta kirjoittaa jotain, joka voisi vastata kuvissa ikuistettuja näkymiä. Veden, tummien vuorten ja kaupungin rakennusten värien kontrasti oli ainutlaatuinen. Vaikka Kotor ei ollut meille helppo kohde saavuttaa, emme katuneet vaivaa, jonka näimme sinne pääsemiseksi ja tämän kontrastien kaupungin näkemiseksi.
