Eräänä talvipäivänä ensimmäisellä jäätikköretkelläni Islannissa pysähdyimme järven rannalle, joka näytti aivan tavalliselta jäätyneeltä järveltä. Suunnitelma oli yksinkertainen: ottaa esiin laajin objektiivi, mennä lähelle jäätä ja kuvata niitä täydellisesti jäätyneitä ilmakuplia, joita kaikki jakavat Instagramissa.
Hieno idea. Mutta seisoessani siellä ensimmäistä kertaa Islannissa tunsin, että jokin muu vetää minua puoleensa.
Laguunin toisella puolella, kaiken yläpuolella kohoava, oli valtava jäätikkö, joka kimalteli sinivihreän ja valkoisen sävyissä, joita en ollut koskaan ennen nähnyt luonnossa. Se näytti elävältä – hitaalta, jäätyneeltä ajan virralta. Yhtäkkiä ajatus ”ilmakuplien etualasta” ei enää tuntunutkaan niin jännittävältä.
Telekuvaus vs. laajakulma: kun etäisyys tuo yksityiskohdat esiin
Nikon D800 roikkui kaulassani, ja vaistomaisesti tartuin teleobjektiiviin laajakulmaobjektiivin sijaan. Laajakulmaobjektiivi kertoo, missä olet, mutta teleobjektiivi kertoo, miltä se tuntuu. Halusin sitä tiivistävää vaikutusta, jolla pitkä objektiivi litistää perspektiiviä ja tuo tekstuurin ja muodot tarkasti esiin.
Asetukset olivat yksinkertaiset mutta harkitut:
EXIF: ISO 100 | f/7,1 | 1/500 s | Nikon D800
Valo oli kirkas, ilma pureva, ja sitten huomasin heidät. Kolme pientä hahmoa käveli jäisen laguunin rantaa pitkin. He näyttivät pieniltä jäätikön seinämää vasten. Ja siinä se oli: se puuttuva elementti, joka antoi tälle kuvalle sen mittasuhteiden tarinan.
Odotan sopivaa hetkeä jäätikön kuvaamiseen Islannissa
Ne liikkuivat varovasti ja hitaasti, mutta eivät nousseet pintaan. Tajusin, että ne pysyisivät täydellisesti laguunin reunalla. Edessäni jääpalaset kohosivat pinnasta kuin selkäevät, ”hain kaltaiset rakenteet”, jotka liukuivat jäätyneen laguunin halki. Asetin kuvan, tarkensin ja odotin.
Kun nämä kolme osuivat juuri oikeaan asentoon, painoin laukaisinta.
>Naps.
>Siinä yhdessä kuvassa maisema muuttui tarinaksi, jossa ihmiset olivat kuin kuiskaus jättiläisten muovaamassa maassa.
Valokuvaajille tarkoitettu oppitunti mittakaavasta
Tämä hetki sai minut ajattelemaan seuraavaa: Joskus paras tapa tuoda esiin luonnon suuruus ei ole laajentaa kuvakulmaa, vaan antaa pienuuden puhua puolestaan. Kun laajoihin maisemiin tuodaan mukaan ihmisen läsnäolo, katsoja saa välittömästi käsityksen tilan laajuudesta, eristyneisyydestä ja kunnioitusta herättävästä suuruudesta.
Jos kuvaat jäätiköitä, tässä on lyhyt
vinkki: Älä aina jahtaa mahtavaa panoraamaa. Käytä teleobjektiivia tiivistämään kerroksia ja antamaan mittasuhteiden tulla esiin luonnollisesti. Ja kun joku astuu kuvaasi? Älä kiroile – sommittele kuva.
Jäätikkö Islannissa
Islannin jäätiköt peittävät noin 10 % maan pinta-alasta, ja joidenkin paksuus on jopa useita satoja metrejä. Ne liikkuvat jatkuvasti, kaivavat laaksoja ja luovat upeita laguuneja, jotka tekevät Islannin etelärannikosta maailmankuulun. Lue lisää muista jäätiköistä ja muista faktoista.
Sinä helmikuun päivänä en kävellyt jäällä, mutta sain sen sijaan jotain parempaa: valokuvan, joka vangitsi kerralla tunteen pienuudesta, kunnioituksesta ja hiljaisuudesta.
Seisomalla tuon jäätikön edessä tajusin: kyse ei ole siitä, kuinka laaja maisema on, vaan siitä, millaisia tunteita se herättää sisälläsi.
Katso toinen blogikirjoitukseni Vatnajökull-jäätikkökierros | Islanti ja Seljalandsfoss | Islanti tai Vík, Mýrdalur | Islanti lisätietoja vuoden 2020 Islannin-matkastani.
