Kun näet kuvan Kotorin lahdesta, joka on otettu vuorilla sijaitsevista muinaisista raunioista, et voi olla haaveilematta vierailusta tähän paikkaan. Montenegrossa sijaitseva Kotor oli Nicon valokuvausunelma ainakin kahden vuoden ajan, mutta matka sinne tuntui aina olevan niin pitkä Berliinistä, koska sinne ei ollut hyvää lentoyhteyttä.
Näin oli siihen asti, kunnes päätimme viettää uudenvuodenaaton Podgoricassa, joka on vain 65 kilometrin ajomatkan päässä Kotorista – emme voineet jättää tilaisuutta käyttämättä.
Vuoden 2017 ensimmäisenä päivänä lähdimme Podgoricasta ja suuntasimme Kotoriin. Koska1. tammikuuta Kotoriin meneviä busseja oli vähemmän, otimme taksin.
Se osoittautui erittäin hyväksi ajatukseksi, sillä sää oli aivan täydellinen, ja noin kahden tunnin ajan meillä oli aikaa ihailla maisemaa tummanvihreine laaksoineen ja mustine vuorineen (josta nimi “Montenegro” tulee).
Vain muutama pörröinen pilvi makasi latvoilla, ja meistä näytti siltä, että ne näyttivät väsyneiltä viime yön juhlien jälkeen. Muutaman kerran sykkeemme nousi, kun kuljettaja teki 180 asteen käännöksiä ja näimme jyrkänteen ja turkoosin meren, joskin vain hetkeksi.
Etelä-Euroopan vuono
Kun saavuimme Kotoriin, verenpaineemme nousi entisestään jännityksestä. Adrianmerta ei näkynyt rannalta. Montenegron tässä osassa meri painuu syvälle maahan ja vuoristoon, mikä luo rian – vedenalaisen jokikanjonin, joka näyttää vuonolta – Boka Kotorska, joka on tämän alueen kotikielen mukaan Boka Kotorska.
Vesi oli turkoosia, mikä teki kontrastin Orjenin ja Lovćenin jyrkänteisiin, jotka näyttivät sulkevan lahden tästä näkökulmasta. Takanamme valkoiset kaupunkirakennukset erottuivat tummista vuorista, jotka kohosivat pienten vaaleiden rakennusten yläpuolella.
Laskevan auringon lämpimässä valossa näkyi Kotorin muinainen linnoitus, joka oli tähän aikaan niin rauhallinen ja tyhjä.
Kissojen kaupunki
Jätimme matkatavaramme pakkaamatta Airbnb-asuntoomme, nappasimme kameran, muutaman viipaleen pizzaa ja lähdimme kuvaamaan kuvia ennen yön tuloa. Se oli hyvä alku uudelle vuodelle! Muutaman tunnin kävelyn jälkeen huomasimme, että Kotorissa on melkoinen meininki myös yöllä.
Koko kaupungin maaperä oli päällystetty valkoisilla mukulakivillä, jotka iltailman kastuessa heijastivat valoja niin, että koko kaupunki näytti kuin se olisi tehty marmorista. Matkamuistomyymälöissä näimme postikortteja, joissa oli “Kotorin kissat”. Aluksi ajattelimme, että se johtuu noista kivistä (puolalaisittain mukulakiviä kutsutaan “kissakiviksi”), mutta sitten kun katsoimme alas ja näimme paljon kaikenmuotoisia, -kokoisia ja -värisiä kissoja juoksemassa kaduilla äänekkäästi määkimässä. Se oli todellinen kissakaupunki!
Kotorin vanhakaupunki ja venetsialainen linnoitus Unescon maailmanperintökohteena
Kotor on Unescon maailmanperintökohde – samoin kuin Kotorin vanha kaupunki ja venetsialainen linnoitus Pyhän Johanneksen kukkulalla. Vanhakaupunki itsessään on pieni (Wikipedian mukaan 961 asukasta), mutta siellä voi eksyä koko ajan. Yhdestä asiasta voit kuitenkin olla varma – kun luulet olevasi eksyksissä, tulet aina lopulta takaisin Pyhän Tryfonin katedraalin aukiolle, joka on roomalaiskatolisen piispanistuimen kotipaikka.
Katedraali rakennettiin vuonna 1166, ja se on yksi Kotorin koristeellisimmista keskiaikaisista rakennuksista. Se seisoo lähes keskellä kaupunkia, ja on vaikuttavaa nähdä sen valkoiset seinät, jotka erottuvat yläpuolella olevista vuorista. Katedraalin lisäksi Nico piti Kotorin meri- ja jokiportin arkkitehtuurista – ne ovat osia kaupungin linnoituksesta, joka on peräisin 900-luvulta. Hän piti siitä niin paljon, että hän heräsi ennen auringonnousua kuvatakseen ne “sinisellä tunnilla”, kun kaupunki vielä nukkuu.
Vierailu Kotorissa talvella
Talvi on sopiva aika vierailla Kotorissa, sillä risteilijöillä ei ole liikaa ihmisiä. Saimme nauttia kaupungista ilman tungosta. Se oli Nicolle myös hyvä tilaisuus ottaa kuvia ilman ihmisiä. Heti kun päätimme kuitenkin kiivetä kaupungin yllä sijaitsevalle venetsialaiselle linnoitukselle, huomasimme, ettemme ole ainoita ulkomaalaisia, ja meistä tuntui, että kaikki tulevat Kotoriin, jättävät kaupungin väliin ja menevät katsomaan linnoitusta.
Venetsialainen linnoitus Pyhän Johanneksen kukkulalla
Vietimme lähes koko päivän Pyhän Johanneksen kukkulalla, jossa linnoitus sijaitsee. Kävelimme ylös ja alas yrittäen löytää täydellisen sommitelman valokuvia varten, koko ajan hengästyneinä, ja olimme hämmästyneitä näkymistä kaupunkiin, jonka punaiset katot olivat jalkojemme juurella, lahden turkoosiin veteen ja vaarallisen näköisiin tummiin vuoriin yläpuolellamme.
Pyhän Johanneksen kukkulalla sijaitsevassa Kotorin linnoituksessa yhdistyvät illyrialainen, bysanttilainen ja venetsialainen arkkitehtuuri. Keisari Justinianus I rakennutti linnoituksen6. vuosisadalla. Rakentaminen saatiin kuitenkin päätökseen venetsialaisten aikana, kun kaupunki joutui venetsialaisten hallintaan. Nykyään linnoituksen rauniot ovat ainoat jäänteet sen loistosta, mutta ne ovat yhä henkeäsalpaavia, eikä vain siksi, että sen voi nähdä vain kiipeämällä satoja jyrkkiä portaita. Oli myös adrenaliiniannos vain kiivetä sinne, sillä portaita ei ole joka paikassa kunnostettu hyvin, ja joskus näkymä oli suoraan jalkojemme alla.
Kotorin linnoitusten seikkailu ennen restaurointitöiden aloittamista
Kotorin linnoitukset tuhoutuivat pahoin maanjäristyksissä, joista viimeisin tapahtui vuonna 1969. Samana vuonna ne sisällytettiin Unescon vaarassa olevien maailmanperintökohteiden luetteloon. Vaikka restaurointi tapahtui vuonna 2003, se tehtiin enimmäkseen kaupungissa. Ylälinnoituksessa on yhä ajan, eroosion ja maanjäristysten jälkiä – joten kun olet siellä, varo askeleitasi! Löysimme kuitenkin noista säilyneistä raunioista eräänlaisen melankolisen kauneuden. Olimme siis loppujen lopuksi hyvin iloisia nähdessämme sen näin villiintyneenä, ennen kuin restaurointi muuttaa sen ulkoasua.
Voit kuvailla Kotorin historiaa ja kirjoittaa siitä, miltä se näyttää, mutta joskus sanat eivät riitä. Nähtyään Nicon kameran kuvat Daria luopui lopulta siitä, että hän olisi kirjoittanut jotain, joka vastaisi filmille tallennettuja näkymiä. Veden, tummien vuorten ja kaupungin rakennusten värien kontrasti oli ainutlaatuinen. Vaikka Kotor ei ollut meille helppo paikka, emme katuneet vaivaa päästä sinne ja nähdä tämä kontrastien kaupunki.
