Anaga-vuoristo sai meidät tuntemaan, että olimme keskellä Grimmin Punahilkka-sarjan metsää, koska Laurel Forestin puut olivat muodoltaan aivan kuin olisimme olleet keskellä metsää. Toisella kerralla löysimme itsemme pienestä, syrjäisestä kylästä, joka levittäytyi ikivihreille vuorenrinteille ja näytti melkein muinaiselta mayasivilisaatiolta.
Se tapahtui juuri sen jälkeen, kun meitä ympäröivät vesipisarat, jotka nousivat Atlantin valtameren voimakkaista aalloista ja osuivat saaren pohjoisrannikon jättiläiskiviin. Ja kaikki tämä nähtyäni vain pienen osan tästä vuoristoketjusta.
Anaga-vuoret – kävelyä pilvissä
Oletko koskaan unelmoinut pilvimetsässä olemisesta? Tiedättehän, kuten elokuvissa, kun viidakko peittyy yhtäkkiä sumuun, ja sankari tarkkailee jokaista varjoaan puiden välissä? Olemme aina ajatelleet, että tällaista metsää löytää vain Etelä-Amerikasta asti. Olimme yllättyneitä huomatessamme, että muutaman tunnin kävelyretkemme Teneriffan pohjoispuolella sijaitsevilla Anaga-vuorilla olisi kuin kävelyretki pilvissä, jotka katoavat ja ilmaantuvat uudelleen vain pienen tuulenpuuskan vaikutuksesta.
Suunnittelimme matkaa Anaga-vuorille jo jonkin aikaa, tutkimme polkuja ja paikkoja, joissa voisimme vierailla. Talvi ei ole paras aika kävellä sinne ilman hyvää tietoa mutaisista ja jyrkistä poluista. Laurel Forestin kuvien innoittamana, joka näyttää Grimmin Punahilkka-sadun metsältä, löysimme kävelypolun, joka veisi meidät sisälle tällaiseen satuun.
Anagan alue kuuluu Unescon maailman biosfäärialueverkostoon. Alue syntyi tulivuorenpurkauksessa 7-9 miljoonaa vuotta sitten. Erityistä tässä paikassa on miljoonia vuosia sitten Gondwanan superkontinentillä syntynyt Laurel Forest, jonka kaltaisia paikkoja on maailmassa jäljellä vain muutama. Nykyään tämä paikka on koti useille endeemisille eläimille ja kasveille.
Autotiet ovat siellä poikkeuksellisia, samoin tarina. Hauskuus alkaa, kun lähdet kävelyreiteille ja kiipeät vuorille. Anaga-vuoristo yltää korkeimmillaan 600 metriä merenpinnan yläpuolelle, joten ajattelimme, että muutaman tunnin kävely ei ole suuri haaste, vaikka sääolosuhteet eivät olisikaan optimaaliset. Löysimme sovelluksesta kävelykierroksia, ja olimme hyvin varustautuneet vaelluskengillä ja sadetakeilla.
Aloitimme Vega de la Mercedes -nimisestä paikasta, joka aluksi näytti olevan kuin mikä tahansa eurooppalainen metsä. Mitä syvemmälle polku kuitenkin johti meidät vuoristoon, sitä upeampia puita ilmestyi silmiemme eteen. Kaarevat rungot ja roikkuvat oksat vaikuttivat vuosituhansia vanhoilta. Jossain vaiheessa huomasimme, että meitä ympäröi sumu, heti sen jälkeen, kun olimme kuulleet tuulen puhaltavan puiden latvoissa ja oltuamme auringonvalossa. Tämä ei ollut sumua – kävelimme pilvissä! Nico oli niin innostunut tästä luonnonilmiöstä, että vietimme lähes tunnin pelkästään kuvatessamme pilviin ilmestyviä ja katoavia polkuja.
Löysimme joka tunti uusia metsätyyppejä, uusia näkymiä vuorille ja uusia kasveja. Saimme kuitenkin adrenaliinipotkua paitsi luonnon, myös tiellä sattuneiden onnettomuuksien vuoksi. Jyrkkiä polkuja pitkin kulkeminen tai kiipeäminen on joskus hankalaa, jos maa on jatkuvasti märkä.
Eräässä vaiheessa saimme “loistoidean” lyhentää matkaamme kaupunkiin, jossa jätimme auton ja otimme oikotien, jota sovelluksemme ehdotti. Emme muistaneet kävelleemme elämässämme jyrkempää rinnettä kuin tämä – meidän piti laskeutua alas jalkoja ja käsiä käyttäen. Lopulta me molemmat liukastuimme alas painava kamerareppu mukanamme. Onneksi onnistuimme pysähtymään ennen jyrkänteelle menoa, eikä mikään Nicon varusteista vaurioitunut. Katse alas sai meidät kiipeämään takaisin ylös ja kulkemaan melko pitkää, mutta paljon turvallisempaa polkua.
Meidän oli pakko nauraa itsellemme, kun saavuimme alhaalla sijaitsevaan kaupunkiin. Näytimme kuin mutakylvyn jälkeen. Mutta mikä pahinta, olimme nälissämme tuntikausien kävelyn jälkeen. Joten lopulta meidän oli mentävä ravintolaan tässä paikassa, emmekä näyttäneet kovin, hmm… edustavilta. Hankalista poluista huolimatta tämän paikan kauneus ja luonnon monimuotoisuus innostivat meitä niin paljon, että päätimme palata sinne yhä uudelleen – ainakin eläkkeelle jäädessämme.
Benijo/La Roca ja Tagananan kaupunki
Toisena päivänä meitä houkutteli tutustua Anaga-vuoriston pohjoisosaan. Daria halusi käydä tietyssä paikassa, jonka nimi oli “Taganana”. Se näyttää hieman Mayojen sivilisaation kaupungilta, joka sijaitsee ikivihreiden vuorten keskellä. Neliönmuotoisten talojen kirkkaanväriset seinät tekivät voimakkaan kontrastin syvänvihreiden ja harmaiden vuorten kanssa.
Se ei ollut vain vaikutelma syrjäisestä paikasta – sinne oli vaikea päästä. Nähdäksemme tämän kylän meidän oli kuljettava lähes koko vuoriston kattavaa tietä, joka oli niin mutkainen, että se kääntyi välillä 180 astetta oikealle tai vasemmalle, pari kertaa vain muutaman kilometrin aikana. Mutta se oli sen arvoista. Tämän paikan rauhallisuus ja majesteettisuus rauhoittivat hermojamme tämän hullun ajelun jälkeen.
Lähes tämän kylän takana olivat Benijon ranta ja La Roca. Paikka, josta Nico unelmoi valokuvausvisiossaan. Se on Teneriffan pohjoisrannikko. Vuorten rinteet päättyvät yhtäkkiä sinne ja hallitsevat mustahiekkaista rantaa (tulivuoren jäänteitä). Eniten meitä kiehtoivat kuitenkin jättiläiskivet, jotka nousivat merestä silmiemme eteen, kun laskeuduimme portaita alas kukkulalta rantaan.
Valtavat aallot ryntäsivät heitä vasten ja jättivät ilmaan vesihelmiä. Meidän piti huutaa kuullaksemme toisiamme sen melun takia, emmekä voineet kuvitella, miten joku voisi uida täällä… Nicolle se oli kuitenkin valokuvauksen paratiisi ja uusi haaste, sillä hän ei ollut aiemmin ottanut niin paljon kuvia tällaiselta kalliorannikolta, jossa vesi vain roiskui linssin edessä.
Anaga-vuoristo oli yksi syy siihen, miksi rakastuimme Teneriffaan. Tällainen villi, muinainen luonto yhdistettynä maisemallisiin kyliin, jotka muistuttavat muinaisista Etelä-Amerikan kulttuureista, sai meidät hengästymään jokaista autolla tai kävellen kuljettua kilometriä kohden. Anagan vuoriston tiet aiheuttivat meille joskus hieman huimausta, mutta ne olivat myös seikkailu. Meihin teki kuitenkin suurimman vaikutuksen rauhallisuuden tunne, kun olimme lähellä luontoa ja sen alkuperää.
